perjantai 20. heinäkuuta 2007

5.päivä Wurdburg-Göschenen

Levottomasti nukutun yön jälkeen käynnistelimme XX:ää uudelleen henkiin Heikin bemarin lisävirralla. Päivän ohjelmassa olisi taas baanalla ajoa kohti Sveitsin Schaffhausenia, kohtaa jossa Rein-joki saa alkunsa. Reinfallenissa on Euroopan suurin putous vesimäärällä mitattuna. Paikalle on tietenkin rakennettu ravintoloita, jokialusristeilyä putouksilla ja muita turistin lompakkoa köyhdyttäviä pyydyksiä. Tarttupa mukaan pakollinen matkamuisto, kannellinen savituoppi. Olen niitä keräillyt matkoiltani, joten eipä voinut pidättäytyä ostamasta vaikka hintaakin oli 59,- euroa! Pakolliset jäätelot napaan ja matka jatkui kylään syömään, ah niin paikallista turkkilaista kebabia...
Rheinfall

Nuoriso on laitettava kuriin jo alkumatkasta :-D
Matkaa taitettiin autobaanalla Zuhrichin ohitse Luzerniin ja siitä ohitse kohti Gotthalbia. Luzernin baanalla tunnelissa saimme liikennekamerat välähtämään kolme kertaa, kaksi edestä ja yhden kerran takaa. Onneksi Heikki ajoi takana ;-) Autobaanan lopussa oli sitten se Stau, liikenne seisoi täysin, mitä välillä muutama pyörän mitta päästiin eteenpäin. Samat lämpenemisongelmat nousivat esille, joten päätimme pudottautua seuraavasta rampista vanhalle rinnakkaistielle. Wassenin kohdalla kurvailimme pienempää reittiä etelään. Välillä täällläkin jono seisoi, mutta splittailimme jouhevasti jonojen ohitse. Jopa Heikkikin pysyi perässä, kun paikallinen motoristi näytti mallia.

Göschenenistä saimme zimmerit hintaan 18,- Sfr/hlö. Pyörien matkatavaroiden purku, majoittuminen, suihku, ruokailu ja oluet. Siinä motoristin toistuvat iltatoimet. Näitä on tehty jo muutama ilta ja tullaan vielä kerran jos toisenkin tekemään. Roope olikin jo kohta nukkuma kunnossa seitsemän jälkeen.
Kylän läpi virtaa joki.

Sää oli koko päivän helteinen ja olo tukalan hikinen. Illasta heitti muutaman pisaran virkistävää sadetta. Sveitsiläisille kelpaa eurot täysin, vaihtorahat saatat vain saada takaisin paikallisessa valuutassa. Vaihtokurssi tosin saattaa vaihdella :-) Sveitsissä bensiini maksaa noin 1,100 eur/ltr.

Huomenna ensimmäiset passit, reitti katsotaan aamulla tarkemmin.

Matka: 510 km
Tankkaus: Stuttgard 17 ltr, Schafhaussen 16 ltr
Majoitus: 18,- Sfr/hlö

4.päivä Arnimsruh-Wurzburg

Joku ihme juttu, kun ei matkallakaan meinaa nukuttaa. Silmät aukeaa jo viideltä paikallista aikaa. CNN TV-uutiset kertovat Mahnhattanilla sattuneesta kaasuputken räjähdyksestä, jossa on kuollut ainakain yksi ja loukkaantunut muutamia. Aamuaurinko paistaa huoneen ohuiden valoverhojen lävitse pilvettömältä taivaalta. Aamusuihkun jälkeen aamiaiselle. Aamiastuokio pyhitetään reittisuunnittelua varten, sillä tulevat kaksi yötä ovat vielä avoinna. Seuraavat pari yötä majailemme Rymin tädin hoivissa Ranskan puolella 10 km päässä Välimereltä Castilionissa, freebie...
Pieni idyllinen hotellimme, 80,- eur/yö/2hh


Menopelit kengitettävänä, XX sai taakseen Metzelerin Z6.

Heikin johdattamana kurvailimme rengasliikkeeseen vaihtamaan renkaat. Myös XX:ään löytyi hyllystä touringrengas, Metzeler Z6 hintaan 170,- euroa vanteelle vaihdettuna ja tasapainotettuna. Irroitus ja kiinnitys hoitui totutulla rutiinilla omatoimisesti. Entisellä BT014 kerkesinkin ajamaan peräti Lakslevista Iisalmen kautta Travemundeen, noin 2000 km. Parit tankkaukset ja olimme jo kello kahden jälkeen Fuldassa, 460 km päässä Lybekistä. Rankka sadekuuro yllätti matkalaiset ja pysähdyimme ramppi 91 Autohofille perussaksalaisen "maukkaan" kahvin nautintaan.

Ja sitten joo.... Wurzburgista yritimme etsiä majoitusta, tuloksetta! Ainoa mitä saimme aikaiseksi, oli XX:n keittäminen ruuhkajonossa ja seurauksena armoton vitutus... Ja kaiken kruunasi, että Heikki ja Rym ajoivat jäljessä, eivätkä huomanneet poistumistamme jonosta viereiselle huoltoasemalle. Puolen tunnin päästä saimme heiltä soiton, että missä olemme. Pyörän katteet purettu ja jäähdyttely menossa, startti ei vain jaksa pyörittää konetta, mitä hemmettiä? Toivottavasti vain akku tyhjeni samalla, hmm...Eikä Heikkiä vain vieläkään näy. Ambulanssi viiletti juuri samaan suuntaan mistä heidän pitäisi tulla. No kuitenkaan ei onneksi... Lisävirralla Hondakin käynnistyi, mutta kymmenen minuutin käynnin jälkeen ei ainakaan akku ollut latautunut riittävästi käynnistystä varten. Lämmötkin pysyivät siedettävissä 95...105 asteen lukemissa. Koska aikaa em. manooveriin kului pari tuntia, yövyimme läheisessä Post-Hotellissa (yö 89,- eur/2hlö). Hotellin ravintolassa nautiskelimme pihviateriat oluiden (n. 60,- eur/2hlö) kera. Kyllä kelpasi matkalaisten käydä yöunille moisen aterian jälkeen. Ja sovimme myös, että ko. kirotun kylä pahasen nimeä ei sitten mainita!
XX keittää ja varikkokäynti on pakollinen.

Matka: 620 km
Tankkaus: Lybeck 12 ltr, Hannover etelä 13 ltr ja Fulda 14 ltr
Majoitus: 89,- eur/2hlö Wurdburg

torstai 19. heinäkuuta 2007

3 päivä Finnstar laivalla

Ruokailun jälkeen illalla istuimme Heikin kanssa BarVerdessä muutamilla oluilla ja jekuilla... illan suunta alkoi kohta olla jo kulminaatiopisteen kohdalla, joten aamua ajatellen päätimme poistua kaupan kautta yöunille. Kauppa olikin risteytys R-kioskista ja perinteisestä kyläkaupasta, pieni lasinen koppi, jossa olikin myynnissä kaiken maailman tuotteita. Ruotsin laivojen perinteinen tavaramäärä ja risteilyloisto huusi poissaolollaan. Ja hyvä niinkin.

Aamulla nukuimme pitkään, joo... ihan jopa seitsemään saakka :-D Aamupala alkoi jo kahdeksalta, joten sillä starttasimme päivämme. Kyllä aika meinaa laivalla käydä pitkäksi. Välillä syötiin, otettiin päiväunet hytissä, pelattiin uhkapelejä tai hämmästeltiin maailman menoa aurinkokannella. Hytin televisiokin oli ahkerassa käytössä, kotimaiset kanavatkin näkyivät satamaan saakka, myös ostos-TV. Pitäisiköhän seuraava reissu tehdä kuitenkin Ruotsin ja Tanskan kautta, olisipahan ohjelmaa koko rahan edestä.

Hiekkalinnoja Traven sataman edustalla.


Saksalaiset ovat tarkkoja puutarhan hoidossakin.


Asuisitko näissä kerrostaloissa? Minulle ainakin kelpaisi.
Menihän se päivä lopultakin... M/S Finnstar käänsi itsensä Travemunden kapeassa satamakanavassa peräpään lauturiin. Satama muodollisuudet olivat yksinkertaiset, ajat vain laivasta baanalle :-) Laivasta teki samaan aikaan lähtöään kymmenkunta Harlikka motoristia. Rivinelosen ääni hukkui lastiruumassa tyystin suorien putkien paukkeeseen.

Heikin johtaessa ryhmää lähdimme etsimään etukäteen varattua hotellia, Arnimsruh Hotel Garni *** 78 eur/2hlö. Pienen TomTom seikkailun jälkeen löysimme pienen idyllisen hotellin. Aamiainen klo 7 ja sen jälkeen liikkeelle. Heikki oli varannut Adveensa renkaiden vaihdon aamuksi läheiseen rengasliikkeeseen. Eilisen tutkailin jälkeen päätin vaihdattaa itsekin Hondaan takarenkaan. Eipähän tarvitse huolehtia renkaasta matkan aikana.
Matka: 19 km

tiistai 17. heinäkuuta 2007

toinen matkapäivä

Tässä makaan Heikin ja Rymn lattialla aamulla neljän aikaan kovalla patjalla miettien tulevaa. Mietinnässä on mm. tunisialaiset käytöstavat. Koska olemme menossa vieraiksi tunisialaiseen perheeseen, tulisi varmaankin osata paikalliset perustavat. Tärkeimmistä tavoista tervehtiminen ja kätteleminen tulisi osata. Samoin opetella pukeutumisetiketti ja käyttäytyminen tunisialaissa kodissa, esim. kenkien oikea-aikainen riisuminen sisääntultaessa. Muutenhan voimme jöröttää kuten suomalaisten yleensäkin ;-).

Tutkiessamme Tunsian nähtävyyksiä, nousi eräs paikka listallemme. etelässä lähellä Saharan reunaa Matmah-nimisessä kaupungissa on berber-heimon entisiin luola-asuntoihin tehty hotelli. Karu sängyllä ja öljylampulla varustettu huone maksaakin alle 25 dinaaria (=n. 20 eur). Tänne mennään, jos vain vapaita huoneita löytyy...

Finnlines lähtee klo 18.00 Sompasaaresta. Sisäänbuukkaaminen alkaa jo neljä tuntia ennen lähtöä, paikalla tulee olla vähintään kahta tuntia ennemmin. Heikin kertoman mukaan laivalla on jopa numeroidut pöytäpaikat, siispä yritämme saada paikat samasta pöydästä. Laivamatkan hintaanhan (453,-) kuuluu kaikki laivalla tarjottavat ateriat, ja niitä kuulema riittää! Pöydät on katetut kokoajan. Täytyy syödä varastoon, eihän sitä tiedä koska seuraavan kerran näkee ruokaa.

Isä ja poika valmiina matkaan....

Jyväskylästä siirryimme Sompasaareen niin, että heilahti. Pienen odottelun jälkeen pääsimme chekkaukseen ja heti kohta laivaan. Laivassa palveleva henkilökunta sitomassa apuna pyöriä. Heikki laiskana sidotti Avensa kokonaan kansimiehillä. Itse halusin sitoa pyörän etupään muovien vuoksi. Takapään osaa muutkin kiinnittää. Tosin takaa sitominen on mielestäni turhaa. Kiilat renkaiden eteen ja taakse sekä liinoilla yläkolmiosta sivuille, siinä se pysyy.

Hyteissä olimme jo 15.15 ja laiva irtoaa rannasta vasta 18.00, jonka jälkeen vasta pääsimme päivälliselle, nam... Mutta sitä ennen 11 kannen aurinkoterassille parille jano-oluelle. Iso olut 2,50 ja limukka 1,30... juttua terassilla riitti suomeksi ja englanniksi.

Seuraava juttu kirjoitetaankin sitten Saksan mantereelta.

Iso olut: 2,50
Matka: 280 km

maanantai 16. heinäkuuta 2007

1. matkapäivä: Iisalmi - Säynätsalo

Edellisiltainen pakkaaminen tuotti tulosta ja olimme valmiit matkaan jo heti aamusta. Ennen kahdeksaa olimme jo maantiellä kohti Kuopiota. Pikainen pysähtyminen toimistolla pullakahveilla, jonka jälkeen matkaan Säynätsaloa kohti.

Heikin tilaamat reissun vesisateet olivatkin jo Hankasalmen ja Lievestuoreen välillä. Sataa tihuutti hieman. Hetkeä aikaisemmin olikin tullut vettä taivaan täydeltä, ilmeisesti oli satanut ihan LÄTÄKÖITÄ :-D!

Päivä hämmästeltiin tutkien kirjallisuutta ja reittivaihtoehtoja Italian ja Ranskan Alpeilta. Tunisian tunnelmaan virittäydyttiin tapittamalla Mikan ja Ailan mp-reissu Tunisiaan parin vuoden takaa (www.matkalla.info). Mika ja Aila ovat tällä hetkellä aloittamassa uutta vuoden mittaiseta reissuaan Afrikassa, rispektit!

Ajomatka: 250 km
Tankkaus: Suonenjoki 16 ltr

sunnuntai 15. heinäkuuta 2007

Pakkaus menossa.....

Tilaa tuli kummasti lisää jättämällä leiriytymisvälineet pois. Takalaukku on toistaiseksi vielä tyhjä. Tosin vaihtohanskaa, asujen vuoria, latureita, teippirullaa, yms. sellaista on vielä pöydän laidalla. Tankkilaukkuun kamerat, kännykät, rahat, asiapaperit, korvatulpat jne.

Mopo on kasassa viimeisintä myöten, pesty ja vahattu. Koeajolenkki videokameran kanssa tehty: http://www.jamoxx.fi/videot/2007/tunisia/Koeleike.wmv

Mitenkähän ensi yönä nukuttaa ;-D

Enneuniako? :-( .... en toivo, enkä usko...

Juu, aamuyöllä näin unta, että niittaamani ketjujen lukon toinen pää repsotti irtipoikki ensimmäisen autobaana päivän jälkeen. Puhelimitse Heikki vielä jaksoi kannustaa jotakin nestemäisestä metallipaikkauksista, en jummärra ??

Joo, ja tehtiin myös viisas päätös, jätetään retkeilyvarusteet himaan. Tulee tilaa tuliaisille takalaukullisen verran, tai sitten varaosille jo lähtiessä :-D. Minun vanhuksella on kuitenkin ajettu jo 56000 km. Negatiivitemppu ei sitten kestänyt kuin hetken, eli toinen stefa vuotaa edelleen.

Roope soitti äitinsä luota Kuopiosta ja kerrattiin vielä matkaan otettavat tavarat. Kaikki tuntuu olevan mukana ja kunnossa. Tänään sitten illalla pakkaaminen ja aamulla liikkeelle.